Tänä vuonna Europapostimerkin aiheena on tähtitiede. Posten Åland kuvaa postimerkissä Otavan tähtikuviota. Postimerkin tähdet on rei´itetty, joten postimerkissä on seitsemän reikää.
Tähtitaivaalla on 88 tähdistöä, joista noin puolet on eteläisen pallonpuoliskon taivaankannella. Eteläisen pallonpuoliskon taivaankansi ei kokonaisuudessaan näy Ahvenanmaalla. Otava on osa Ison karhun (Ursa Major) tähdistöä. Iso karhu on kolmanneksi suurin tähdistö ja Otavan tähdet ovat Ison karhun seitsemän kirkkainta tähteä.
Otava on kuvattu postimerkissä siinä asennossa, missä se on keskiyöllä 8. – 9. toukokuuta Ahvenanmaalta katsottuna. Katsojan on seistävä kääntyneenä etelään tai etelä-lounaaseen päin. Taivaansinisen postimerkin erikoisuutena on, että postimerkissä on reiät tähtien kohdalla. Postimerkki tulee edukseen vaalealle kuorelle liimattuna, jolloin kuoren väri näkyy muodostaen Otavan tähtikuvion.
Postimerkkiarkissa on kuvattuna Kassiopeia -tähdistö sekä pikku Otavan ja Otavan tähtikuviot. Kirkkaimmat tähdet on nimetty. Arkin tähdet on painettu hopeavärillä.
| Julkaisupäivä | 8.5.2009 |
| Suunnittelu | Cecilia Mattsson |
| Painosmäärä | 200 000 |
| Maksuarvo | Europa (0,80 €) |
| FDC:n hinta | 1,35 € |
| Postimerkin koko | 40 x 26 mm |
| Arkkikoko | 2 x 16 postimerkkiä |
| Hammaste | 13,5 per 2 cm |
| Paperi | 105 g/m² |
| Painomenetelmä | 4-värioffset, rei’itys |
| Paino | Posten Sverige |
Lisätietoa: Posten Åland
Katja Rikberg