Laivanvarustajan talon dramaattinen historia

Laivanvarustajan talon dramaattinen historia

Granbodan Pellaksen uusi päärakennus valmistui vuonna 1884. Se oli hieman pidempi ja korkeampi kuin viereinen talo. Talo paloi maan tasalle myrskyisenä jouluaattona runsaat 120 vuotta myöhemmin. Nyt – vain kolme vuotta myöhemmin – kaikki on rakennettu uudelleen, ja voit vaeltaa saleissa ja tuntea historian siiveniskut.

Sven Eriksson on Pellaksen rakennuttaneen menestyneen laivanvarustajan Erik Petter Erikssonin lapsenlapsenlapsi. Hän eli yhdeksänvuotiaaksi tilalla, ja tuntee paikat tulipalosta ja ajan kulumisesta huolimatta.

– Tunne on sama kuin silloin, kun olin vielä pieni. Muistan esimerkiksi, kuinka äidinäiti istui tuossa ja puhui vanhaan veivattavaan puhelimeen; hän saattoi istua ja puhua pitkiä aikoja.

Useimmat voivat olla yhtä mieltä jälleenrakennuksen onnistumisesta. Seinillä on käsin maalatut kopioit vanhoista tapeteista. Lukuisat salit ovat täynnä lahjoituksena saatuja oikean aikakauden esineitä. Kaikki valokuvat liittyvät kylään tai Pellaksessa asuneeseen sukuun.

Taidekäsitöitä ja maataloustyökaluja
Kun olet vaeltanut Pellaksen monien huoneiden läpi ja tutustunut kaikkiin esineisiin, tarjolla on vielä useita näyttelyjä. Pellaksen paksujen kattopalkkien alla odottavat Kajsa ja Agneta Wikmanin taidekäsityöt sekä pieni näyttely, joka dokumentoi tulipalon jälkeistä jälleenrakennusta. Navetan heinäparvella on näytteillä maatalouteen liittyvää esineistöä ja työkaluja.

Kahvilasta kotona leivottua leipää
Päärakennuksen keittiö on nykyään viihtyisä kahvila. Siellä voit nauttia voileipiä ja pullia vasta valmistetun kahvin kera. Kävijöitä kesäisin opastavan ja kahvilassa työskentelevän Laura Aallon mielestä Pellaksen perinteinen kotoisuus on onnistuttu säilyttämään:

– Tämä on ollut koti, ja sen tunteen on oltava jäljellä. Kaikki hämmästyvät tunnelmaa ja tunnetta, jotka ovat säilyneet, vaikka suuri osa talosta on palanut.

Kirjoita kommentteja

  • Kommentteja
  • Nimesi
  • Sähköpostiosoitteesi

  • Verification code:

    Enter the code above


0 Kommentteja