Veneretki Sälskärin majakalle

Veneretki Sälskärin majakalle

Matka veneellä Sälskärin majakalle on yksi Ahvenanmaan hienoimmista retkistä. Vaellamme kesäiltana saarella, kiipeämme 30-metriseen majakkaan ja kuulemme tarinoita majakanvartijoiden elämästä. Ryhmät voivat varata koko retken, mutta tarjolla on myös vakiolähtöjä, joihin voi varata yksittäispaikkoja.

Vene lähtee klo 18.00 Skarpnåtön laiturista Ahvenanmaan luoteisosassa. Matkustamme M/S Silvanalla yhdessä oppaamme, Bengt Hägerin, kanssa. Bengt on kasvanut Sälskärissä ja kertoo eläytyen tarinoita majakanvartijan elämästä saarella. Perillä kierrämme Sälskärin saaren, kiipeämme majakkaan ja otamme eväskorin esiin. Bengt osa paikan kuin omat taskunsa. Hän on myös kirjoittanut kirjan Sälskär – Fyrvaktarlivet 1868-1949.

 
Sälskärin majakka
Majakka rakennettiin vuonna 1868 ja oli toiminnassa vuoteen 1948, jolloin se automatisoitiin. Majakka nousee 30 metrin korkeuteen maasta ja 44 metrin korkeuteen merenpinnasta. Laivoista majakka näkyy 12 kilometrin päästä. Nykyisin saari on asumaton, mutta ennen vuotta 1948 majakassa oli miehitys läpi vuoden. Majakassa työskenteli majakkamestari ja kahdesta kolmeen majakanvartijaa. Bengtin isä Conrad Häger oli yksi Sälskärin viimeisistä majakanvartijoista.
 
RuokitRuokki
Norra Sälskärin ruokkiyhdyskunta on harvinainen elämys. Noin 40-sentin pituiset ruokit ovat uteliaita ja hassuja lintuja, jotka jollain tavalla muistuttavat pingviinejä. Ne ovat yleisempiä Pohjois-Atlantilla, jossa ne pesivät kalliojyrkänteillä. Mutta ne viihtyvät myös Ahvenanmaalla, ja etenkin Norra Sälskärissä.

Skarpnåtö
M/S Silvana lähtee Skarpnåtöstä, joka on idyllinen kylä niemellä Ahvenanmaan luoteisosassa. Niemen leveys on vain 500 metriä. Täällä voit myös käydä 1700-luvun alusta peräisin olevassa kotiseutumuseossa. Skarpnåtön matkailukeskuksessa on Kvarnhagenin yöpymismökkejä ja lomamökkejä. Lomamökit ovat hieman paremmin varusteltuja kuin muut mökit ja niissä kaikissa on oma soutuvene. Kesällä Skarpnåtöstä liikennöi polkupyörälautta Getan Hällöhön.
 
Tietoja:
Retkivarauksia ottaa vastaan J-A Häger, puhelin: +358 (0) 37 227 tai +358 (0) 400 229 149
Retken vakiolähdöt ovat kesäkeskiviikkoisin klo 18.00. Paluu on noin kello 23.00.
DKausi vaihtelee eri kausina, vuonna 2010 se järjestetään joka keskiviikko 30.6. - 11.8.
Pakettimatkavarauksia ottavat vastaan Viking Line ja Ålandsresor.
Majoituksen voit myös varata suoraan Skarpnåtön matkailukeskuksesta.

Visit Åland / JP

Kirjoita kommentteja

  • Kommentteja
  • Nimesi
  • Sähköpostiosoitteesi

  • Verification code:

    Enter the code above


0 Kommentteja