Oh,land! Rakastuimme Ahvenanmaahan

Oh,land! Rakastuimme Ahvenanmaahan

Markkinointipäällikkö Derek Coombes on kotoisin Mansaarelta, Irlanninmereltä. Hän rakastui Ahvenanmaahan ensi silmäyksellä ja palasi tänne takaisin perheensä kanssa. Seuraavassa hänen kertomuksensa.

 ”Ahvenanmaa?! Sinnekö lomalle? Miksi ihmeessä?!”Nämä ovat kolme yleisintä kysymystä, jotka ystäväni esittävät minulle kertoessani heille perheeni lomasuunnitelmista. Kerron heille aina ensin kuinka Ahvenanmaa on lumoavan kaunis saari Ruotsin ja Manner-Suomen välissä ja sen jälkeen he saavat vastauksen kysymyksiinsä:

”Minun on vain yksinkertaisesti palattava Ahvenanmaalle uudelleen.” 

Kaikki alkoi NatWest Island Gamesista eli saarten välisistä urheilukisoista, jotka järjestettiin Ahvenanmaalla vuonna 2009. Olin tuolloin paikalla kisojen pääsponsorin, NatWestin, edustajana. Tuhansien muiden kilpailuihin osallistuneiden tavoin rakastuin Ahvenanmaahan – saaristoon, joka ei muistuta mitään aikaisemmin näkemääni. Koska tein töitä koko kilpailuviikon ajan, minulle ei jäänyt tarpeeksi aikaa tutustua Ahvenanmaahan. Sen vuoksi palasin takaisin kesällä 2011 vaimoni Leighin ja tyttäremme Daniellen kanssa. He eivät pettyneet näkemäänsä. Jo toisena lomapäivänämme vaimoni sanoi: 

”Tuntuu, kuin olisimme olleet täällä jo kokonaisen viikon.”

Viikon kuluttua hän totesi:

”Tämä on varmasti elämäni rentouttavin loma.”

Olin täysin samaa mieltä. Kaikki oli erinomaista Viking Linen avuliaan matkamyyjän Matiaksen palveluista aina isäntäparimme Minnan ja Ulfin nykyaikaiseen, korkeatasoiseen mökkiin, joka ylitti kaikki korkealle asettamamme odotukset. Parasta olivat kuitenkin itse ahvenanmaalaiset, joita tapasimme lomamme aikana. Sekä vanhat että uudet ystävät tekivät kaikkensa viihtyvyytemme eteen.

Kaiken tämän lisäksi nautimme Ahvenanmaan upeasta luonnosta. En todellakaan tiedä mitään niin kaunista ja yhtä helposti lähestyttävää. Uinti ja sukeltelu lämpimässä merivedessä ovat itsestäänselvyyksiä. Tutustuminen kuvankauniisiin kirkkoihin ja historiallisiin raunioihin on sekä kiehtovaa että sivistävää. Auringonotto lämpimillä silokallioilla, merikotkan liitely korkealla taivaan sinessä ja päättymättömät auringonlaskut ovat meille hienoja elämyksiä. Tyttäreni ja minä olemme innokkaita valokuvaajia ja sen vuoksi haluamme palata takaisin Ahvenanmaalle. Ensi kerralla aiomme nauttia täysillä saariston ainutlaatuisesta valosta ja keskittyä vain valokuvaukseen.

Mielestäni Ahvenanmaa on elämyksenä juuri sitä, mitä nykyajan ihmiset tarvitsevat. Kokemuksemme perusteella voimme sanoa, että Ahvenanmaa saa perheet viettämään enemmän aikaa yhdessä vain olemalla. Se on arvokasta laatuaikaa, jolta jäämme paitsi alati kiireisemmässä maailmassamme.

Se on syy, miksi tulemme pian takaisin. Näkemisiin!

Visit Åland

Kirjoita kommentteja

  • Kommentteja
  • Nimesi
  • Sähköpostiosoitteesi

  • Verification code:

    Enter the code above


0 Kommentteja