
Baltichallen
Baltichallen sijaitsee luonnonkauniilla alueella kaupungin eteläosassa, lähellä lauttaterminaaleja, majoitus- ja ruokailupaikkoja. Halli rakennettiin vuonna 1998 ja siitä on tullut luonnollinen kohtauspaikka niin sisä- kuin ulkourheilulajien harrastajille.
Joustavat tilat
Hallia käytetään ensisijaisesti palloilulajeihin, kuten salibandyn, käsi-, kori- ja jalkapallon (futsal) pelaamiseen sekä petanque'a varten, jota pelataan erikoismatoilla.
Suurten ovien ja korkeiden kattotuolien ansiosta halli soveltuu myös messu-, kokous-, konserttipaikaksi sekä muiden yleisötapahtumien järjestämiseen.
Tietoja hallista
Hallissa on 42 x 42 metrinen pelilattia, jossa on kaksi vierekkäistä salibandy- ja käsipallokenttää. Keskikenttä on maalattu ko. lajien mukaan ja pelien aikana voidaan käyttää myös 444-paikkaista katsomoa. Hallissa on myös kokoushuone, kuusi pukuhuonetta ja kahvila.
Harjoitteluleirit
Baltichallenissa on pidetty vuosi vuodelta enemmän harjoitteluleirejä, mm. Suomen koripalloliitto on järjestänyt täällä viikon kestävän jokakesäisen leirin hallin valmistumisesta lähtien. Kesäisin järjestetään myös käsipallo- ja salibandyleirejä.
Ulkoaktiviteetteja
Hallin läheisyydessä on kaksi täysimittaista nurmijalkapallokenttää sekä kahden kilometrin pituinen kuntopolku ja talvisin hiihtolatu.
