24 tunnin kalastuskilpailu
Kalastuskilpailut ovat suuria tapahtumia Ahvenanmaalla. Näistä yksi on nimeltään 19. lokakuussa järjestettävä 24 tunnin hauki.
Kilpailuun voivat osallistua 2–3 hengen joukkueet ja kilpailussa noudatetaan ”catch and releasea”. Joukkueen jokainen jäsen voi jättää tuomaristolle korkeintaan viisi valokuvaa pyydystämistään kaloista. Hauen vähimmäismitta on 70 cm. Fiskarbodenin kalastustarvikekaupasta Maarianhaminasta voi noutaa numeroidun ”mittalankun” ja valokuvat toimitetaan samaan paikkaan 24 tuntia myöhemmin. Osanottajat voivat kalastaa itse valitsemallaan alueella Ahvenanmaan vesillä ja jokainen hankkii itse voimassa olevat kalastuskortit kullekin kalastusalueelle.
Lisätietoja:
Lähtöaika ja mittalankun palautus Perjantaina klo 15–17, Fiskarboden
Mittalankun ja muistitikun palautus Lauantaina klo 16–17, Fiskarboden
Kilpailun säännöt:
• 3 henkeä joukkuetta kohti. Vähintään 2 henkilöä joukkuetta kohti.
• 5 haukikuvaa henkeä kohden. Osanottaja vastaa itse siitä, että kuvan laatu on tarpeeksi hyvä kontrollia varten. Kaikki kuvat julkaistaan nettisivuilla.
• Kilpailuun toimitetaan vain valmiiksi käsitellyt muistikortit, joissa on vain kilpailuun tarkoitettuja haukikuvia.
• Suurin yhteenlaskettu senttimetriluku voittaa (vain kokonaiset cm)
• Kalat mitataan ja valokuvataan selkeästi mittauslankkua vasten (KUVASSA ON OLTAVA KOKO HAUKI, kala sijoitetaan mallin mukaisesti mittauslankulle)
• Kalan pyrstöevän on voitava olla vapaasti mittauslankulla valokuvauksen ajan
• Kaikki osanottajat vastaavat itse kalastusluvistaan kalastamillaan alueilla
• Osanottajat vastaavat itse turvallisuudestaan
Ilmoittautumiset:
www.visitaland.com/se/gora/fiske/anmalan_24_timmars
Myös Facebookissa