Luisteluretkiehdotus

- Jo muutama pakkasyö tekee järvenjäistä tarpeeksi vahvat luisteluun
Ahvenanmaan pääsaaren matalat järvet saavat riittävän vahvan
jääpeitteen yleensä jo marraskuun lopulla, jolloin innokkaimmat
retkiluistelijat pääsevät avaamaan luistelukautensa. Tänä vuonna
luistelukausi on kuitenkin myöhässä tavallista leudomman sään vuoksi.
- Toivomme tietenkin pääsevämme jäille tänäkin talvena.
Tarvitsisimme oikeastaan vain muutamia pakkasöitä, jotta muutamat
järvet saisivat tarpeeksi vahvan luistelujään, toteaa Mikael Wennström,
joka kuuluu saarimaakunnan innokkaimpiin retkiluisteluharrastajiin.
Mikael aloitti luistelun noin 15 vuotta sitten ja on toiminut useita vuosia myös retkiluisteluoppaana.
Järvenjäiltä avomeren äärelle
Normaalitalvina
Ahvenanmaalla on hyvät edellytykset retkiluisteluun ja
luisteluolosuhteet seuraavat joka kausi lähes samaa kaavaa.
Ensin luistellaan pääsaaren matalilla järvillä, esimerkiksi
Bjärströms träsk -järvellä, joka sijaitsee Finströmin tien tuntumassa.
Kun järvet ovat saaneet jääpeitteensä, on sisäsaariston merenlahtien
vuoro. Vandöfjärdenin jäille pääsee melko vaivatta, sillä se sijaitsee
hyvän tieyhteyden päässä Finströmissä
Sisäsaariston saatua vahvan jääpeitteen on aika testata avarampien
ja syvempien vesialueiden jäiden kestävyys, esimerkiksi Finströmin
Svartsmarafjärden ja Ivarskärsfjärden.
- Sen jälkeen suuntaamme
uloimmille jääalueille sitä mukaan, kun ne jäätyvät tarpeeksi
vahvoiksi. Helmikuusta maaliskuuhun jäät ovat yleensä upeimmillaan
koillis-Ahvenanmaalla, esimerkiksi Simskälafjärdenin merenselällä,
Mikael Wennström toteaa.
Yleensä luisteluolosuhteet ovat paremmat Ahvenanmaan pohjoisosassa kuin eteläosassa, jossa avomeri on lähempänä.
Hauska kulttuuriretki luistellen
Mikael antaa
esimerkin hauskasta kulttuuriaiheisesta luisteluretkestä: Aloita
Kastelholman linnasta Sundista ja suuntaa Lumparnin kautta Bomarsundin
linnoitusalueelle. Matkaan kannattaa varata aikaa kahdesta kolmeen
tuntia. Halutessasi voit jatkaa vielä pohjoiseen Tengsödavikin lahdelle
Saltvikiin.
Hyviä luistelujäitä ei voi tilata postitse. Luonto määrää tahdin ja
ajankohdan ja jää, joka on tänään moitteettoman hyvä, saattaa olla
huomenna jo luistelukelvoton.
- Sen vuoksi kannattaa aina käyttää jokainen luistelumahdollisuus hyväkseen, mikäli mahdollista, Mikael Wennström sanoo.
Ahvenanmaa tarjoaa luistelijoille parhaimmillaan upean eldoradon –
täällä on sekä harvaanasuttua saaristoa, jossa ei talvella tarvitse
avata kulkureittejä veneille. Sivilisaatio on kuitenkin aina melko
lähellä, joten tien päähän voi helposti tilata vaikka taksikuljetuksen.
Luistelureittejä voi siten vaihdella maun ja olosuhteiden mukaan.