ÅLAND
Siviilivihkiminen

Siviilivihkiminen

borgerligt bröllop

Ahvenanmaalla lääninhallituksen maistraattiosasto suorittaa myös vihkimisiä. Virastotalossa (Ämbetshuset) Maarianhaminassa, osoitteessa Torggatan 16, maistraatin henkikirjoittaja, käräjätuomari tai laamanni suorittaa siviilivihkimisiä vähintään kahden todistajan läsnäollessa. Käytössänne ovat virastotalon omat vihkitilat, mutta vihkimispaikaksi voi valita sopimuksen mukaan myös jonkin toisen paikan. Esimerkiksi museolaiva Pommern on hyvin suosittu vaihtoehto.

 

Vihkimiset kesämökeillä ovat myös entistä yleisempiä ja mukavan välittömiä tilaisuuksia, jolloin morsiuspari voi tarjota häävierailleen yksilöllisen ja omalta tuntuvan juhlatilaisuuden.

Siviilivihkiminen maistraatissa on varattava viimeistään yksi kuukausi etukäteen. Vihkiminen on maksuton virka-aikana ja muina aikoina veloitetaan 200 euroa sekä mahdollinen matkakorvaus.

Lisätietoja siviilivihkimisestä antaa Sirja Boman, puhelin 018 635 275.

Painettu, Jaa ja Bookmark
  •  | 
  •  | 
  •  | 
 

Lisää artikkeleita

  • Sandösunds Resort & Camping – esteettömän matkailun edelläkävijä Ahvenanmaalla

Sandösunds Resort & Camping, kuten nimikin jo kertoo, on enemmän kuin pelkkä leirintäalue. Sandösunds Resort & Campingin omistajapariskunta, Olof ja Lena Salmi, on toiminut matkailu- ja majoitusyrittäjänä 28 vuotta. Lähes kolmenkymmenen vuoden kokemuksella he tietävät, että hyvien majoituspalvelujen lisäksi on tärkeää, että vieraille on tarjota myös erilaisia aktiviteetteja.


Lisätietoja
  • Uusi, nykyaikainen satamaopas Ahvenanmaan saaristovesille

Aivan uusi, nykyaikainen ja havainnollinen satamaopas Ahvenanmaan vierassatamista, luonnonsatamista ja veneilyväylistä julkaistiin veneilykauden 2013 kynnyksellä. Joko olet ehtinyt tutustua oppaaseen esimerkiksi kevään Vene-messuilla?


Lisätietoja
  • Uusi jokamiehenoikeus Ahvenanmaalla

Jokamiehenoikeus koskee oikeutta liikkua metsässä, maalla ja merellä. Perussääntö kuuluu: älä häiritse tai vahingoita.


Lisätietoja
  • Tunnetko Maailman Parhaan Äidin?

Äitienpäivää vietetään Suomessa 12. toukokuuta ja Ruotsissa 26. toukokuuta. Juhliaksemme äitejä annamme sinulle tilaisuuden ehdottaa yhtä äitiä Maailman Parhaaksi Äidiksi 12.-26.5.


Lisätietoja
  • Lasten ikioma kalastus-Ahvenanmaa

On tietenkin päivänselvää, että myös perheen nuorimmat urheilukalastajat pääsevät nauttimaan Ahvenanmaan kala-apajista.


Lisätietoja
  • Jännittävää urheilukalastusta suojaisilla vesillä

Kirjolohi on todellinen kovanaama ja sukua meritaimenelle. Se on vahva, kaunis ja taistelunhaluinen kala, joka ei luovuta helpolla. Kirjolohi antaa urheilukalastajalle eniten vastusta jokaista grammaa kohden!


Lisätietoja
  • Exclusive Fishing – urheilukalastusta parhaimmillaan

Nyt jokaisella on tilaisuus kalastaa Ahvenanmaan ehdottomasti parhaimpiin kuuluvilla kalavesillä Ängössä, Vårdön kunnassa. Vesialue on yksityinen ja sitä hyödynnetään erittäin rajoitetusti ja säästeliäästi hyvän kalakannan takaamiseksi.


Lisätietoja
  • Maxinge Center

Maarianhaminalaiset ovat ylpeitä pienestä kaupungistaan, jonka rauhallinen syke ja idylliset korttelit kukkivine omenapuineen ovat myös vieraiden mieleen. Kaupungin ostostarjonnassa ja palveluissa ei ole kuitenkaan mitään pikkukaupunkimaista – ne yllättävät vieraat monipuolisuudellaan ja laajuudellaan.


Lisätietoja
© Copyright visitaland.com 2012 | Visit Åland | info@visitaland.com |