Arkkitehti
George Theodor Chiewitz suunnitteli Maarianhaminan ensimmäisen
asemakaavan vuonna 1859. Koska Ahvenanmaa ja Suomi kuuluivat noihin
aikoihin Venäjän tsaarivaltakuntaan, kaupunki sai venäläismääräysten
mukaisesti leveät, suorat kadut ja puistokujat. Paloturvallisuussyistä
suunniteltiin kaksi ristikkäin kulkevaa esplanadia, jotka jakavat
kaupungin neljään osaan.
Ensimmäisessä asemakaavassaan Chiewitz
ehdotti, että Maarianhaminasta tulisi kivitalokaupunki, mutta kalliin
rakennusmateriaalin vuoksi asemakaavaa oli muutettava vuonna 1871.
Tuolloin suotiin myös mahdollisuus puutalojen rakentamiseen isoille
tonteille, joiden välissä kulkevien lehtipuiden reunustamien palokujien
oli määrä estää mahdollisten tulipalojen leviäminen.
Maarianhaminan
kaupunkikuvassa ei tänä päivänä ole yhtenäistä rakennustyyliä, vaikka
sekä Hilda Hongell ja Lars Sonck ovat muokanneet kaupungin
arkkitehtuuria:
Hilda Hongell
Hilda Hongell,
Suomen ensimmäinen naispuolinen rakennusmestari, syntyi
Maarianhaminassa vuonna 1867. Hän valmistui Helsingin
teollisuuskoulusta vuonna 1894. Hänen arkkitehtuurissaan ilmentyivät
vaikutteet kertaustyylien aikakaudesta, myöhäisgotiikasta ja
uusrenessanssista sekä loppuvaiheessa myös jugendista.
Hilda
Hongellin puuarkkitehtuurin puuleikkaukset olivat hyvin tyypillisiä
Maarianhaminan kaupunkikuvalle 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Hilda
Hongell suunnitteli kaikkiaan noin 105 rakennusta, joista on jäljellä
noin 44 kappaletta ja joista useimpia voi ihailla Mariegatanin ja
Södragatanin varrella.
Lars Sonck
Maarianhamina
ylpeilee myös useilla arkkitehti Lars Sonckin (1870-1956)
suunnittelemilla rakennuksilla. Sonck kuuluu Suomen rakennushistorian
merkittävimpiin arkkitehteihin. 1900-luvun vaihteen puutalojen sijasta
Lars Sonck keskittyi suurempiin, kansallisromantiikan aikakauden
monumentaalirakennuksiin. Hänen töitään Maarianhaminassa ovat muiden
muassa Ahvenanmaan merenkulkuoppilaitos, St Göranin kirkko,
kaupungintalo sekä ÅSS:n purjehdusseuran paviljonki länsisatamassa.
Kävelyretki
Hilda Hongellin tai Lars Sonckin jalanjäljillä tarjoaa mukavan ja
opettavaisen tavan tutustua Maarianhaminan historiaan ja
arkkitehtuuriin.
Lue lisää