ÅLAND
Olutta
¤

Maailman vanhin olut


Ahvenanmaalta on löydetty maailman vanhinta olutta. Olutpulloja löytyi samasta laivahylystä, josta oltiin nostamassa maailman vanhimmaksi arvioitua samppanjalöytöä. Olutlöydön ansiosta Ahvenanmaan maakunta omistaa nyt maailman vanhimman samppanjan lisäksi myös maailman vanhinta olutta.



Jo muutama päivä saatiin tietää, että Föglön läheltä,  Ahvenanmaan eteläisestä saaristosta, noin 200-vuotiaasta laivahylystä löytynyt samppanja on maailman vanhinta. Noin 50 metrin syvyydessä merenpohjassa säilyneet pullot on nyt nostettu ja sukellukset päättyneet.

Kookkaampien samppanjapullojen lisäksi löydettiin myös pienempiä pulloja. Keskiviikon nostotöiden yhteydessä yksi pulloista, jossa oli pieni halkeama, särkyi. Pullon sisältö voitiin todeta välittömästi olueksi.

- Suurella todennäköisyydellä voidaan väittää, että tämä on maailman vanhinta säilynyttä olutta. Voimme todeta, että meillä on nyt omistuksessamme maailman vanhimman samppanjan lisäksi myös maailman vanhimpia olutpulloja, toteaa osastopäällikkö Rainer Juslin Ahvenanmaan maakunnan hallituksesta.

Veden lämpötilan ja pimeyden ansiosta säilytysolosuhteet ovat olleet ihanteelliset ja paine pulloissa on estänyt suolaveden tunkeutumisen pulloon korkkien läpi.

Asiantuntijat ovat arvioineet yhden samppanjapullon markkina-arvon liikkuvan kymmenissä tuhansissa euroissa. Olutpullojen rahallista arvoa ei vielä tiedetä.
Painettu, Jaa ja Bookmark
  •  | 
  •  | 
 

Uusimmat artikkelit

  • Maista Ahvenanmaata ravintolaviikon aikana

Ahvenanmaan ravintolaviikko on uusi kesätapahtuma, joka järjestetään 1.-10. kesäkuuta. – Viikon aikana nautitaan upeista makuelämyksistä ja aktiviteeteista eripuolilla Ahvenanmaata. Ravintolaviikko tarjoaa erinomaisen tilaisuuden maistella lähiruokaa ja paikallisia perinneherkkuja, kuten Ahvenanmaan pannukakkua ja mustaaleipää, mutta myös muita maku-Ahvenanmaan tarjoamia elämyksiä, ravintolaviikon aloitteentekijöihin kuuluva Johan Lindholm kertoo.


Lisätietoja
  • Viikingkimarkkinat 26.-28.7.2012

Viikinkimarkkinat järjestetään Kvarnbon kylässä, Saltvikissa, Ahvenanmaalla. Suursuosion saaneista viikinkijuhlista on tullut yksi Pohjoismaiden suurimmista viikinkitapahtumista. Markkinat houkuttelevat vuosittain paikalle noin 9000–10000 vierasta!


Lisätietoja
  • Pyöräretki deluxe

Unohda raskaat rinkat, pyörälaukut ja retkikeittimiet! Nykyään pyöräillä voi myös ilman painavia kantamuksia. Monet haluavat nauttia myös hotellimajoituksesta ja ravintolaillallisista pyöräretkellään. - Nykyisin tavallista ylellisemmät pyöräilylomat ovat suosittuja, kertoo Johan Sjölund pyöräilymatkoja järjestävästä matkatoimisto WellComingista.



Lisätietoja
  • Samppanjahuutokauppa 8.6. 2012

Ahvenanmaalla järjestetään huutokauppa, jossa myydään maailman vanhinta, yhä juomakelpoista samppanjaa. Kyseessä on ainutlaatuinen samppanja, jota voi ostaa ainoastaan kerran vuodessa Maarianhaminassa järjestet- tävästä huutokaupasta. Tämän vuoden huutokauppa ja samppanjatapahtuma pidetään 8. kesäkuuta kulttuurija kongressitalo Alandicassa, Maarianhaminassa.


Lisätietoja
  • Millaista oli voittaa kalastusviikonloppu?

Gun Ejervik voitti Visit Ålandin samppanja-aiheisessa messukilpailun ensimmäisen palkinnon - kalastusviikonlopun neljälle hengelle. Seuraavassa Gun kertoo vaikutelmiaan palkintomatkastaan.


Lisätietoja
  • Ahvenanmaa ranskattaren silmin

Kesällä 2010 Ahvenanmeren pohjasta löydettiin muutaman sadan vuoden ikäinen laivahylky, jonka lasti osoittautui todelliseksi aarteeksi. Hylystä nostettiin 160 pulloa lähes kaksisataavuotista samppanjaa. Osa pulloista oli peräisin Veuve Clicquot’n samppanjatalosta. Samppanjapullojen ansiosta Fabienne Moreau löysi Ahvenanmaan.


Lisätietoja
  • Smakbyn – herkullinen kulttuurihanke linnamaisemassa

Kastelholman linnan kupeeseen on nousemassa Smakbyn-niminen makukeskus. Hankkeen ensimmäinen rakennus valmistuu kesäksi ravintola Jan Karlsgårdens Värdshusin viereen.


Lisätietoja
  • Tyrnimarja

Tyrnimarjapensaat ovat tuttu näky Ahvenanmaan 6500 saaren ja luodon rannoilla. Kauniiden ja terveellisten oranssinväristen marjojen poimintakausi alkaa 1. lokakuuta. Jos et itse pääse marjastamaan, voit ostaa valmiita tyrnimehuja, tyrnihyytelöitä ja muita tyrnituotteita useimmista elintarvikekaupoista Ahvenanmaalla. Suosittelemme kuitenkin syksyistä marjamatkaa raikkaassa saaristoilmassa!


Lisätietoja
© Copyright visitaland.com 2012 | Visit Åland | info@visitaland.com | Tietoja sivustosta |