Merenkulkukaupunki
Tsaari Aleksanteri II perusti Maarianhaminan 1861 Ahvenanmaan ja Suomen kuuluessa Venäjän valtakuntaan. Nimen kaupungille antoi tsaaritar Maria Aleksandrovna.
Maarianhaminasta tuli taloudellinen ja kulttuurinen keskus Bomarsundin linnoituksen lähellä sijainneen, Ahvenanmaan ensimmäisen kaupungin, Skarpansin jälkeen. Venäläiset rakensivat Bomarsundin linnoituksen 1832–1854, mutta se räjäytettiin sodan päättyessä.
Satamakaupunki
Uusi kaupunki kasvoi keskellä kannasta sijaitsevan Övernäsin kylän ympärille. Skillnadsgatanin itäpäässä sijaitseva Övernässtugan on ainoa kylän nykypäiviin säilyneistä rakennuksista.
Maarianhamina sijaitsee strategisella paikalla lähellä Ruotsin ja Suomen välistä päävesiväylää. Tämä sijainti ja erinomaiset satamat ovat vaikuttaneet ratkaisevasti kaupungin kasvuun ja kehittymiseen.
Matkailu pääsi vauhtiin 1800-luvun lopussa, kun kylpyläelämä kukoisti Maarianhaminassa. Toiminta keskeytyi kuitenkin maailmansodan puhjettua 1914 ja päättyi lopullisesti kylpylähotellin tuhouduttua tulipalossa 1916. Maarianhamina voi kuitenkin nyt 2010-luvulla jälleen ylpeillä omalla Mariebad-kylpylällään.
Merenkulku on aina vaikuttanut Ahvenanmaahan ja sen asukkaisiin. Uudet tutkimustulokset todistavat ahvenanmaalaisten harjoittaneen kaupankäyntiä jo viikinkiajalla. Keskiajalla matkustettiin ennen kaikkea Turkuun ja itään Rääveliin ja länteen Tukholmaan.
Purjehtiminen
Ahvenanmaan merirahti alkoi toimia toden teolla vuoden 1850 jälkeen. Monet suuret laivanvarustajat asettuivat asumaan uuteen kaupunkiin. Niin teki mm. Nikolai Sittkoff, jonka mukaan keskustassa sijaitseva kauppagalleria on saanut nimensä. Osakasvarustamot, joissa kymmenet eri omistajat jakoivat yhden laivan riskit ja voitot, alkoivat yleistyä.
Aluksi liikennöitiin vain Itämerellä, mutta talonpoikaisvarustajat rakensivat yhä suurempia purjealuksia ja kauppareitit pitenivät Pohjanmerelle ja Välimerelle. 1865 parkkilaiva Preciosa purjehti Eckeröstä ensimmäisenä ahvenanmaalaisena aluksena Atlantin yli.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen merenkulku eli maailmanlaajuista noususuhdannetta. Höyrylaivat valtasivat nopeasti alaa, mutta ahvenanmaalaiset laivanvarustajat ostivat myös muutamia syvänmerenpurjehtijoita erittäin edulliseen hintaan.
Vuonna 1935 Gustaf Eriksonin laivastoon kuului 15 teräsrunkoista raakapurjelaivaa, 8 Pohjanmerellä purjehtivaa alusta ja 6 moottorialusta. Purjelaivasto, johon myös s/v Pommern tuohon aikana kuului, herätti suurta huomiota, ja Australian ja Englannin välillä toteutettuja vehnäkilpapurjehduksia on kuvattu monissa kirjoissa.
Lauttaliikenne
Toinen maailmansota koetteli rajusti kauppalaivastoa, joka oli lisäksi jo vanhentunutta. 1950-luvulla tehtiin varovaisia uusia investointeja, ja 1960-luvulta lähtien aluksien määrä kasvoi ja aluskanta nuorentui huomattavasti.
Autolauttaliikenne alkoi 1959, jolloin s/s Viking alkoi liikennöidä Galtbyn, Maarianhaminan ja Ruotsin Gräddön välillä. Vikingin pituus oli 99 metriä, ja siihen mahtui 88 henkilöautoa.
Lauttaliikenteen kehitys oli räjähdysmäistä. 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa ahvenanmaalaisille laivanvarustajille rakennettiin useita suuria autolauttoja. Laivojen vetoisuutta on vähitellen lisätty ja uusittu ja alukset tulleet yhä suuremmiksi ja ylellisemmiksi.
Sivu päivitetty 7.2.2023