Föglön ulkopuolelle ulkosaaristoon haaksirikkoutuneesta laivanhylystä nostettiin kesällä 2010 viisi olutpulloa. Kuormasta löydettiin myös ainutlaatuista vanhaa samppanjaa. Aluksen arvellaan uponneen 1840-luvulla, mutta laivanhylyn alkuperää, määränpäätä ja ikää tutkitaan yhä. Hylyn ja löydön omistaja, Ahvenanmaan maakuntahallitus, on antanut ahvenanmaalaiselle Stallhagenin panimolle oikeuden historiallisen oluen rekonstruointiin. Sopimuksen mukaan osa myyntituloista menee meriarkeologiseen tutkimukseen. Teknologian tutkimuskeskus, VTT on analysoinut meren pohjassa 50 metrin syvyydessä 170 vuoden ajan lojuneet pullot. Yhdestä hylkyoluesta on tieteellisten tutkimustulosten pohjalta luotu autenttinen jäljitelmä, jolle annettiin nimeksi Stallhagen Historic Beer 1842 – Erikoisoluiden kysyntä maailmalla kasvaa jatkuvasti, ja olemme vakuuttuneita siitä, että ainutlaatuinen tuotteemme kiinnostaa oluen harrastajia eri puolilla maailmaa, Stallhagenin toimitusjohtaja Jan Wennström kertoo. Stallhagenin panimomestari Mats Ekholm on johtanut kehitystyötä, joka perustuu analyyseihin ja testeihin sekä yhteistyössä suomalaisten ja belgialaisten tutkijoiden kanssa järjestettyihin panimo- ja makupaneeleihin. Olutlöydön on todettu sisältävän kolmea erityyppistä olutta: kaksi on kirkkaanvärisiä kullankeltaisia ja yksi on tummempi kuparinpunaisen sävyinen. Kemialliset analyysit osoittavat, että ainakin yhdessä oluista on tuoreena selvästi ollut ruusun, mantelin ja mausteneilikan makua. Lasipulloihin pullotettu olut oli 1800-luvun alussa ylellisyyttä. Kaikki viisi hylkyolutpulloa oli pullotettu samanmuotoisiin käsinpuhallettuihin ruskeisiin lasipulloihin ja suljettu korkilla. Ahvenanmaalaiset käsityöläiset ovat valmistaneet olutpulloista 2 000 käsin puhallettua kopiota rekonstruoidun oluen pullottamiseksi mahdollisimman autenttisella tavalla. Ensimmäisen oluen erikoiserä pakattiin tyylikkääseen puulaatikkoon. Stallhagen Historic Beer 1842 -olutta sisältävät 2 000 numeroitua, puulaatikoihin pakattua pulloa myytiin puulaatikoissa kaikilla Viking Linen aluksilla 15. kesäkuuta 2014 lähtien. Oluen lanseeraus ja esittely tapahtui olutristeilyllä Itämeren uusimmalla Viking Grace -aluksella 21. syyskuuta 2014. Kiinnostusta maailmalla ei ole herättänyt pelkkä olut, vaan kansainväliset tutkijat ovat kiinnostuneet myös oluesta löytyneistä maitohappobakteereista. Ahvenanmaan maakuntahallitus on valtuuttanut VTT:n tekemään mikrobiologista tutkimusta maitohappobakteerien säilymismekanismien selvittämiseksi yhteistyössä kanadalaisen University of Saskatchewanin kanssa. Tutkijat toivovat ratkaisevansa arvoituksen siitä, miten oluen bakteerit asettuivat lepotilaan ja onnistuivat pysymään elossa 170 vuoden ajan. Elintarviketeollisuus voi hyödyntää tutkimusta jatkossa ja ehkä pidentää sen avulla esimerkiksi erilaisten elintarviketuotteiden säilyvyyttä.
Föglön ulkopuolelle ulkosaaristoon haaksirikkoutuneesta laivanhylystä nostettiin kesällä 2010 viisi olutpulloa. Kuormasta löydettiin myös ainutlaatuista vanhaa samppanjaa. Aluksen arvellaan uponneen 1840-luvulla, mutta laivanhylyn alkuperää, määränpäätä ja ikää tutkitaan yhä. Hylyn ja löydön omistaja, Ahvenanmaan maakuntahallitus, on antanut ahvenanmaalaiselle Stallhagenin panimolle oikeuden …
Visit Åland