Kesällä 2010 Ahvenanmaan ulkosaariston Föglöstä löydettiin laivanhylky, jossa oli 145 pulloa samppanjaa ja viisi pulloa olutta vuodelta 1840.
Meren pohjassa vallitseva 4–6 asteen tasainen lämpötila ja pimeys sekä pullojen sisäinen paine ja merenpohjan paine olivat säilyttäneet samppanjan erinomaisessa kunnossa. Maailmankuulu asiantuntija Richard Juhlin maistoi jokaisen pullon sisältöä ja luokitteli pullot sekä korkitti ne uudelleen.
Kolme samppanjataloa
Ahvenanmaalainen sommelier Ella Grüssner Cromwell-Morgan koemaistoi ensimmäistä hylystä nostettua viinipulloa ja ylisti myöhemmin aistimuksiaan paikallislehdille:
”Viini tuoksui hyvin kypsältä hedelmältä, siinä oli keltaisten rusinoiden sävyjä ja runsaasti tupakan aromia. Viinissä oli uskomattoman pitkästä iästään huolimatta myös tuoreutta. Se ei ollut millään tavoin latteaa, vaan siinä tuntui selkeästi makeutta tukeva hapokkuus. Lopussa tuntuu vahvana tammitynnyrin maku.”
Nostetuista pulloista 95 olivat peräisin vuonna 1829 toiminnan lopettaneesta Juglarin samppanjatalosta, jonka mailla toimii nykyään Jacquesson. 46 pulloa olivat peräisin Veuve Clicquot -talosta ja neljä Heidsieck & Co -talosta. Veuve Clicquot’n pullojen arvellaan olevan vuosilta 1841–1850.
Huutokauppaennätys
Maarianhaminassa 2011 järjestetyssä ensimmäisessä samppanjahuutokaupassa Acker Merrall & Conditinin huutokauppatalon kautta myytiin kahden hylkysamppanjan lisäksi 15 pulloa Veuve Clicquot’n kellarista.
Juglarin pullo myytiin 24 000 euron hintaan, kun taas noin 1841 päivätty Veuve Cliquot’n samppanja teki 30 000 euron hinnallaan uuden maailmanennätyksen. Aiempi ennätys vuodelta 2008 oli 84 700 USD kahdesta Dom Perignon Rosé -pullosta vuodelta 1959.
Ahvenanmaalla pidetty huutokauppa oli viinimaailman historiallisimpia tapahtumia, totesi huutokauppatalon toimitusjohtaja John Kapon. Samppanjatalon Fabienne Moreaun mukaan pullon sisältöä on saattanut maistaa jopa itse Madame Clicquot.
Huutokauppakamari Artcurialin järjestämässä huutokaupassa 2012 myytiin kuusi Juglarin, neljä Veuve Clicquot’n ja yksi Heidsieck & Co:n pulloa sekä Veuve Cliquot’n vuosikertasamppanjoita.
Museossa ja häkissä
Hylky ja sen lasti kuuluvat Ahvenanmaan maakuntahallitukselle. Muutamia pulloja on varattu museointia varten Ahvenanmaalle sekä Veuve Cliquot’n museoon Ranskaan. Huutokaupan ylijäämä käytetään Itämeren vedenlaadun parantamiseen sekä meriarkeologisiin ja merihistoriallisiin tutkimuksiin.
Hotell Silverskär teki aloitteen samppanjahäkin laskemisesta merenpohjaan Saltvikiin. Yhteistyössä Veuve Cliquot’n ja ranskalaisen Reimsin yliopiston kanssa he käynnistivät tutkimusprojektin, jossa uutta samppanjaa varastoidaan merenpohjassa ja tutkitaan varastoinnin vaikutusta juomiin.
Visit Åland