Vietä talviloma Ahvenanmaalla koko perheen voimin. Nauti yhteisestä ajasta, hauskoista aktiviteeteista ja lähiruoasta. Ahvenanmaa on kuin tehty onnistunutta lomaa ja pieniä arjen irtiottoja varten. Tässä muutama vinkki hiihtolomaa tai viikonloppureissua varten. Miltä kuulostaisi vierailu esimerkiksi Mariebadin seikkailukylpylässä tai Godbyn urheilu- ja uimahallissa?

Ahvenanmaalla koululaisten talviloma on viikolla 8, mutta saarimaakunnan palvelut ja yhteydet ovat hyvät olipa kyseessä mikä tahansa talviviikko. Voit varata itse hotelli-, vieraskoti- tai mökkimajoituksen tai valmiin lomapaketin matkatoimistojen kautta, esimerkiksi Viking Linelta tai Ålandsresorilta. Ahvenanmaalle voi ottaa mukaan oman auton, mutta Maarianhaminassa on helppo liikkua jalan tai kaupunkibussilla. Jotta hiihtoloma ei menisi stressin puolelle, kannattaa varata muutama ylimääräinen päivä ja laatia sopivan leppoisa lomaohjelma.

Mariebadin seikkailukylpylä

mariebad-ångaMaarianhaminan uimahalli Mariebad sijaitsee kauniilla paikalla meren äärellä ja vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta. Mariebadin kylpylässä on 25-metrinen kuntouintiallas, mutta lasten mieleen on erityisesti uimahallin seikkailuallasosasto, jossa on yli 65-metrinen vesiliukumäki, luola, vesisuihkuja ja paljon muuuta hauskaa.

Vesiliukumäki on niin lasten kuin leikkimielisten ja kilpailuhenkisten aikuistenkin suosikki – tunnelma on huipussaan ja ajat tiukkoja! Uimahalli on avoinna arkisin kello 22 ja viikonloppuisin kello 18 asti. Yläkerrassa sijaitsevalle spa-osastolle voi varata aikoja erilaisiin käsittelyihin, hierontoihin ja  kauneushoitoihin. Alakerran kahviossa voi nauttia thai-ruokaa, kotiruokaa, voileipiä, leivonnaisia, jäätelöä, virvoitusjuomia jne.

Viikolla 8 ohjelmassa on kilpailuja, vesipooloa ja vesiliukumäkikisat. Mariebad toivottaa koko perheen tervetulleeksi myös Mysfredag-teemailtaan perjantaina 21.2. klo 16–20, jolloin uimahallin pääsymaksuun sisältyy rentouttava aromisauna, hedelmiä ja virvokkeita. 

Ålands Idrottscenter Godbyssä

Noin vartin automatkan päässä Maarianhaminasta sijaitsee Godby, josta löytyy todellinen helmi kaikille liikunnan ystäville. Ålands idrottscenter tarjoaa uimahallin, kuntosalin ja urheiluhallin palloilukenttineen (esim. pingis, sulkapallo, salibandy ja jalkapallo). Luistelukenttä on avoinna, jos sää sallii. Uimahallin Be Good Sports Café tarjoaa tervetullutta ravintoa ja palkinnon aktiiviselle päivälle. 

Testaa curlingia

Oletko jo kokeilllut curlingia? Laita curlingkengät jalkaan ja kypärä päähään. Eckerössä sijaitsevassa Ålandhotels curlingcenterissä voit ensin harjoitella jään harjaamista ja curlingkiven kuljettamista ja sen jälkeen pelata erän yhdessä perheen tai ystävien kanssa. Curlinghalli tarjoaa sekä drop-in-aikoja että varattuja halliaikoja. Suosittelemme aina tekemään etukäteisvarauksen viimeistään päivää ennen suunniteltua vierailua, puh. 0457 374 9778. Voit myös varata valmiita yrityspaketteja, joihin sisältyy peliajat, ruoka, majoitus ja matkat. 

Tiesitkö, että Ahvenanmaan curlingkeskus on isännöinyt naisten Curling Champions Tour -osakilpailua jo useamman vuoden ajan?  

Luistelua ja keilausta

Maarianhaminan jäähalli Islandia sijaitsee kävelyetäisyydellä keskustan hotelleista. Vieraat ovat tervetulleita luistelemaan vapaaluisteluaikoina

Kivenheiton päässä jäähallista sijaitsee Mariehamns idrottsgård, josta löytyy kahdeksan keilarataa sekä judo-, voimailu- ja urheiluhalli erilaisine palloilulajineen: salibandy, käsipallo, lentopallo, koripallo, sulkapallo ja pöytätennis.

Oletko kokeillut discokeilausta? Tartu tilaisuuteen yhdessä ystävien tai perheen kanssa ja keilaa idrottsgårdenin discovaloissa kylpevässä keilahallissa lauantaisin klo 1418.

Merenpinnan ylä- ja alapuolella

Ahvenanmaan merenkulkumuseo, joka valittiin Vuoden museoksi 2016, on avoinna joka päivä klo 11–16 ja siellä riittää näkemistä ja tekemistä kaikille, niin merikarhuille kuin maakravuillekin. Museossa on kiehtovia vuorovaikutteisia näyttelyitä, joissa merenkulkijoiden omia kertomuksia on elävöitetty sielukkaiden esineiden, kauniiden sisätilojen ja viihdyttävien asemien ja aktiviteettien avulla. Lähde lumoavalle aikamatkalle ja sukella Ahvenanmaan merenkulun historiaan ja kulttuuriperintöön.

Muistathan poiketa museon lastenhuoneeseen Ruby ja Meri! Se on meriaiheinen elämyshuone, jossa museovieraat pääsevät tutustumaan hylkyihin, kaloihin, koralleihin, merieläimiin, salaisiin merenneidon luoliin ja muuhun jännittävään vedenalaiseen elämään. Tutkimuslaiva r/v Ebballa lapset saavat oppia meriympäristöstä ja meren tilasta. Esteettömyys on tärkeä osa museon toimintaa. Ruby ja Meri- huoneeseen on asennettu hissi, jotta tutustuminen leikkihuoneen molempiin tasoihin ja siirtyminen ylä- ja alakerroksen välillä olisi mahdollisimman esteetöntä.

Lapset ja aikuiset voivat yhdessä etsiä laivarotta Rubyn omia pienoisnäyttelyitä, joita on piilotettu ovelasti pieniin rotankoloihin ympäri koko museota. Koralli-touhupajasta löytyy aina jotakin luovaa tekemistä ja askartelua kierrätysmateriaaleista. Osallistu museon uusittuun aarrejahtiin ja Ruby ja Meri -huoneen uusiin aktiviteetteihin.

Kaksi museota saman katon alla

Ahvenanmaan kulttuurihistoriallinen museo ja Ahvenanmaan taidemuseo sijaitsevat saman katon alla Maarianhaminan kaupungintalon ja Stadshusparken-puiston tuntumassa. Kiehtovat näyttelyt ja aktiviteetit vievät sinut aikamatkalle Ahvenanmaan historiaan aina karuille saarille rantautuneista hylkeenpyytäjistä nykypäivän globaaliin ja monikulttuuriseen yhteiskuntaan. Tutustu myös ahvenanmaalaiseen taiteeseen laajasta näkökulmasta – aina maalauksista ja veistoksista installaatioihin ja vaihtuviin erikoisnäyttelyihin.

Kullttuurihistoriallisessa museossa sekä aikuisia että lapsia kiehtoo uusi Bogskärin majakan pienoismalli. Kurkista majakan sisään ja ota selvää, miltä 1800-luvulla Suomen eteläisimmällä luotoryhmälle rakennettu majakka näytti alun perin. Museon puuhanurkkauksessa lapset voivat rakentaa majakoita sekä ratkaista arvoituksia ja sanaristikoita. Taidemuseon maskotilla Busis Bymanilla on oma huone, jossa lapset voivat löytää, kokea ja miettiä taiteeseen liittyviä asioita. 

Ann-Christin Wallerin ja Anni Wikbergin lastenkirjoihin pohjautuva Kollornas värld -näyttely on avoinna 8.3.2020 asti. Lasten näyttelyssä voi laskea liukumäkeä, tasapainoilla esteradalla, leikkiä lettukestejä ja taituroida askartelunurkkauksessa. Leikkinäyttely on suunnattu 3–10-vuotiaille.

Ostoksia ja makuelämyksia Ålandspannkaka_Heidi

Maarianhaminassa on useita viihtyisiä putiikkeja sekä ravintoloita ja kahviloita, joissa voi nauttia herkullisista kotileivonnaisista. Kannattaa pistäytyä keskustan liikkeissä sekä Merikorttelissa sijaitsevissa SALT-käsityötalossa ja Guldviva-korupajassa, jossa tehdään käsityönä ainutlaatuisia design-koruja.

Jos ette ole vielä maistaneet Ahvenanmaan pannukakkua tai kermamunkkeja, nyt siihen on hyvä tilaisuus! Maista myös ahvenanmaalaista tuorepuristettua omenamehua sekä muita paikallisia herkkuja kuten palkittuja juustoja, leikkeleitä, marmeladeja, hunajaa, sinappia, suklaapraliineja yms.  Palkitut ahvenenmaalaistuotteet soveltuvat myös matka- ja makumuistoiksi. 

Lähiruokaa tarjoavat muun muassa Kvarter5, Stallhagenin panimoravintola Godbyssä sekä Restaurang Nautical, joka komeilee White Guide Nordic 2017 -ravintolaoppaan rankinglistalla yhdessä HavsViddenin, Kvarter5:n ja Smakbyn kanssa. 

Merimaisemia ja merimatka

strandpromenaden-stig-mars2013-hi

Jos haluaa nauttia kevyestä ulkoilusta ja merimaisemista, kannattaa ottaa suunnaksi Strandpromenaden-näköalakävelyreitti, joka kulkee Maarianhaminan länsisataman terminaalin ja kalasataman välimaastossa. Kävellessä voi nauttia luonnosta ja ihastella uskomattaman läheltä ohi lipuvia laivoja – varsinkin iltapäivisin laivojen poiketessa satamaan.

Turusta ja Helsingistä Ahvenanmaalle pääsee kätevästi laivalla tai lentokoneella. Ahvenanmaalle on myös laivayhteydet Tukholmasta, Kapellskäristä ja Grisslehamnista.

Laivamatka Ahvenanmaalle on jo itsessään elämys: laivalla voit nauttia hyvästä ruuasta, viihdetarjonnasta, leikkihuoneiden lastenohjelmasta, spa-hoidoista, taxfree-myymälöiden valikoimasta ja upeista merimaisemista. Perillä Ahvenanmaalla odottaa viihtyisä majoitus yhdessä hauskojen aktiviteettien ja ikimuistoisten makuelämysten kanssa. 

Haluatteko majoittua maaseudulla, ulkosaaristossa vai Maarianhaminan merenkulkukaupungissa? Varaa etukäteen viihtyisä huone aamiaismajoituksesta tai hotellista tai oma mökki. Lue lisää ja varaa majoitus, matka ja erilaisia aktiviteetteja kätevästi varausjärjestelmämme kautta

Tapahtumakalenteristamme löydät tietoa muista hauskoista aktiviteeteista, tapahtumista ja näyttelyistä sekä elokuvaohjelmiston.

Categories


Aiheeseen liittyvää

12 uutuutta Ahvenanmaalla

Ahvenanmaa on yritteliäs ja jatkuvasti kehittyvä saarimaakunta. Monta uutta aktiviteettia ja elämystä odottaa sinua Ahvenanmaalla. Olemme koonneet 12 uutuutta. Mikä vinkeistä on sinun suosikkisi?

Lue lisää

Ahvenanmaan musiikkifestivaalit 2019

Musiikki on tärkeä osa Ahvenanmaan kesää. Tutustu ja koe yksi tai useampi Ahvenanmaan monista festivaaleista!

Lue lisää

Kymmenen kestävää aktiviteettia

Ahvenanmaalla on runsaasti aktiviteetteja, joka ovat ilmastoystävällisiä ja lisäksi monet ovat ilmaisia. Täydellinen kohde sinulle, joka haluat lomailla kestävällä tavalla. Lue kymmenen inspiroivaa vinkkiämme!

Lue lisää

Lähde Pommernilla maailman merille

Purjealus Pommern on taas avoinna yleisölle. Luvassa on täysin uudenlainen vierailukokemus ja fiktiivinen purjehdus maailman ympäri. Astu laivaan ja lähde mukaan ikimuistoiselle purjehdusmatkalle maailman merille!

Lue lisää

Aarteenetsintää Maarianhaminassa

Maarianhamina on kaupunki täynnä salaisuuksia, ja täällä on suuri määrä geokätköjä.

Lue lisää

Majakkaretkiä ulkosaaristoon

Ahvenanmaan vesillä on useita merimajakoita, joiden perinteet juontavat 1800-luvulle. Moniin majakoihin voi tutustua omin päin matkaamalla omalla veneellä tai opastetulla kierroksella.

Lue lisää

Paikkoja, joissa voit hengähtää hetken

Kiireisinä loma-aikoina voi olla mukava pitää pieni rauhoittava tauko. Ahvenanmaalla on monia luonnonkauniita paikkoja, jotka tarjoavat mahdollisuuden reflektointiin ja mietiskelyyn.

Lue lisää

Kajakilla mansikkapaikkoihin

”Ostin ensin yhden kajakin ja myöhemmin vielä toisen, koska pareittain melominen on sekä turvallisempaa että hauskempaa.”

Lue lisää