“Ensimmäinen uistelupäivä oli päättymässä ja kalakaverit olivat kelaamassa vieheitä ylös. Kaverini oikaisi yhden telineessä olleen vavan siimaa ja silloin räpsähti. En heti huomannut, että se oli iso kala, vaan tilanne valkeni minulle vasta kuullessani räikän äänen. Lohi otti 200 metrin syöksyn ja kela lauloi. Puolen tunnin taistelun jälkeen saimme sen ylös, 17,2 kg merilohi.”, kertoo Valtteri Lundqvist jättisaaliistaan.
Valtteri Lundqvistin venekunnan pyydystämä 17,2 kg lohi. Kuvassa Kimmo Johansson ja Ville Leppäniemi. Kuva: Valtteri Lundqvist.
 
Lohenkalastuksen sesonki alkaa Ahvenanmaalla toukokuun alussa ja se jatkuu kiivaana aina juhannukseen asti. Yleensä suurimmat lohet saadaan toukokuun kahden viimeisen ja kesäkuun kahden ensimmäisen viikon aikana. Sesonki jatkuu vielä juhannuksen jälkeen ja silloin Ahvenanmaan ohittaa lohiparvet, joissa on alkukautta pienempiä kaloja. 
 
90 % lohenkalastuksesta tapahtuu Hammaruddan ja Käringsundin välillä. Monet lohenuistelijoista asettuvat Gottbyn, Kungsön tai Eckerön mökkikyliin, sillä niistä on lyhyt matka uistelupaikoille.
 
Tänä vuonna Valtteri oli ensimmäistä kertaa Ahvenanmaalla lohta uistelemassa. Reissu alkoi hyvin, sillä venekunnan ennätyslohi saatiin heti ensimmäisenä iltana. Seuraavat kolme päivää olivat tyhjiä, mutta neljäntenä päivänä siiman päässä oli taas kelpo kala. “Meillä oli luvassa aurinkopläkäpäivä ja kuulopuheiden perusteella silloin oli syytä olla vesillä aikaisin aamulla ja myöhään illalla. Lähdimme jo viiden aikaan vesille ja heti uistinten laskun yhteydessä saimme rajun tärpin. Tiukan taistelun jälkeen saimme 15,5 kg lohen veneeseen.” Valtteri hehkuttaa lohireissuaan.

Lohipaikkoja lyhyiden siirtymien päässä

“Olin yllättynyt, miten lähellä lohipaikat ovat lähtösatamia. Ranta on koko ajan hyvin näkyvissä. Ajoa tuli vain vartin verran siinä missä pk-seudun lohialueille ajaa veneelläni noin tunnin. Veneeni on 5,5 metrin pituinen ja siinä on 90 hv moottori.” Valtteri kuvailee Ahvenanmaata kalapaikkana.
 
Lyhyiden etäisyyksien lisäksi Valtteri on vaikuttunut myös syvyysvaihteluista. “Viiden kilometrin päässä rannasta veneen alla on vettä 100 metriä ja uistelualueella syvimmät kohdat olivat jopa 260 metrin syvyisiä.”, Valtteri kertoo.
 
Valtterin venekunnan 17,2 kg ja 15,5 kg lohet saatiin molemmat pellillä, suurempi Ismo Magnumilla ja pienempi Rhinolla. “Pellit uivat matalassa ja olin käsityksessä, että suuret lohet vaeltaisivat pinnan tuntumassa Ahvenanmaalla. Tässä on varmaan osa syy, miksi kalamme olivat suuria.”, Valtteri kertoo.

Lohisuora

Anssi Lehtisen venekunnan 20,6 kg painanut ennätyslohi, joka saatiin Ahvenanmaan vesiltä toukokuun lopulla 2020. Kuva: Anssi Lehtinen.

Tänä vuonna Ahvenanmaalla oli uistelemassa myös Anssi Lehtinen venekuntineen. Hänellä on kokemusta Eckerön lohivesistä kolmelta kalastusreissulta. Tänä vuonna veneeseen nousi maagisen 20 kg rajan rikkonut lohi.
 
“Toukokuun viimeiselle viikolle osui ennennäkemättömät lohipäivät. Meren ylle laskeutui sankka sumu ja alueella olevilta uistelijoilta alkoi kuulumaan lohiraportteja vähän jokaiselta. Onnistuimme itsekin saamaan yhden 15 kg lohen ylös”, Anssi aloittaa kertomaan tarinaa jättilohesta.

Lohenuistelun strategia

“Oleellista on pysyä suunnitelmassa. Etsimme potentiaaliselta alueelta täkykalat, joita lohet ovat syömässä. Paikkaan pitää uskoa ja spotti pitää kalastaa huolella. Syöntijaksot ovat kiivaita ja lyhyitä. Siksi minimoimme siirtymiin käytettävän ajan. Aikainen aamu ja myöhäinen ilta ovat aikoja, jolloin kalapaikoilla on ehdottomasti oltava.”, Anssi painottaa venekuntansa uistelustrategiaa. 
 
Monesti sää on sellainen, että meren pinnasta voidaan paikallista virtauksia seuraamalla tyyniä läikkiä. Virtaukset jättävät sileitä ja tyynennäköisiä kohtia meren pintaan. Vaikka avomerellä näkyykin vähän roskia, niiden esiintymisestä voidaan myös päätellä, miten virtaukset kulkevat. Virtausten tunnistaminen onnistuu myös takiloita ja veneen nopeutta seuraamalla.
 
“Toisinaan lohi hyväksyy vain tietystä suunnasta tulevat vieheet. Tämän vuoksi on olennaista, että virtauspaikka uistellaan monesta eri suunnasta.”, Anssi kertoo. Virtaukset voivat muuttua hetkessä tuulen suunnan vaihtuessa, jolloin edellisen päivän hyväksi todetut uistelulinjat eivät välttämättä toimi seuraavana päivänä.

Tarvitaan järeää kalustoa

“Lohihommia aloitteleville suosittelen valitsemaan riittävän jykevät välineet. Siimaa pitää mahtua riittävästi kelalle. Meillä on Okuman 45 -kelat, joissa on 400 metriä 0,50 mm paksuista Climax Hyper Salmon -siimaa”, Anssi ohjeistaa.
 
Anssin veneessä uistellaan 16 vavalla ja käytössä on vain täkyraksit. Kolmen uloimman vavan raksit uivat pienillä painoilla noin 2–3 metrissä. Takilat ovat viritetty portaittain 80 jalkaan asti. “Monet eivät uistele Ahvenanmaalla niin syvältä, mutta meillä on ollut hyviä kokemuksia myös syvän veden kalastamisesta”, Anssi mainitsee.

Lohikalaan kalastusoppaan kanssa

Ahvenanmaalainen Uffe Rundberg on kalastusopas ja mökkiyrittäjä, joka järjestää lohenuistelumatkoja. Uffen tukikohta sijaitsee Hammaruddassa. Kuva: Ingrmar ”Pingo” Eriksson

Toukokuun alusta lähtien laivoilla kulkee saarelle kymmeniä venekuntia lohenuistelijoita omalla kalustollaan. Jos ensimmäistä reissua on suunnittelemassa, kannattaa ottaa huomioon sään aiheuttamat lainalaisuudet. Tuuli ja sumu saattavat estää joinain päivinä kalastuksen kokonaan, joten kalastusmatkaan kannattaa varata vähintään neljä täyttä kalastuspäivää tai mielellään viikon.
 
Lohenuistelu onnistuu myös kalastusoppaiden kanssa. Tunnettuja lohenuisteluoppaita ovat esimerkiksi Uffe Rundberg ja Christian Andersson. Lisätietoja majoituspaikoista ja oppaista kannattaa katsoa sivulta www.visitaland.comm/fi/kalastus.

Mitä Ahvenanmaalla kalastetaan loppukesällä?

Ahvenanmaan kiivain lohenkalastusesonki alkaa taittua juhannuksen tienoilla ja sen jälkeen muut kalalajit kutsuvat. Heinä- ja elokuun ajan hauki on suosituin laji ympäri Ahvenanmaata. Lämpimän veden ansiosta kalat ovat aktiivisia ja ne ovat levittäytyneet sisälahdista koko saariston vyöhykkeelle. Kivikkoiset rannat syvän veden vieressä toimivat hauelle keskellä kesääkin, vaikka lämpötilat olisivat hellelukemissa.
 
Monet odottavat seuraavaksi ahvenenkalastuksen sesonkia, joka starttaa kiivaana elokuun puolivälin tienoilla. Ahvenparvet alkavat pakkautua suuriksi parviksi ja hakeutuvat virtaaviin salmipaikkoihin. Ennen sitä heinäkuussa ahvenet ovat levittäytyneet koko saaristovyöhykkeelle, mistä niitä saa lipoilla ja jigeillä. Paras tapa paikantaa ahvenparvet on tarkkailla salakkaparvia. Ajoahvenet löytyvät yleensä niiden läheltä.
 
Teksti: Mika Viitanen, Kalastus.com (kesäkuu 2020)
 

Virittäydy tunnelmaan katsomalla video Valtteri Lundqvistin venekunnan ensimmäisestä lohiuistelureissusta Ahvenanmaalle, jossa ensimmäisenä päivänä siiman päähän tarttui tämä unelmakala.

Categories

Tags


Aiheeseen liittyvää

Hauenkalastajan Ahvenanmaa

Ahvenanmaalla haukisesonki on kuumimmillaan lokakuun alussa ja se jatkuu aina joulukuulle asti. Syksyllä haukia kannattaa tavoitella syvien kaislikkorantojen vierestä, lähempänä talvea matalista lahdenpoukamista. Lue paikallisen kalastusopas Henri Helmisen kokemuksia Ahvenanmaan haukitilanteesta.

Lue lisää

Ahvenenkalastajan Ahvenanmaa

Ahvenanmaan yleisin ja pyydetyin kala on ahven. Sen sesonki alkaa kukoistaa elo-syyskuussa ja jatkuu aina marraskuun loppuun asti. Saarimaakunnassa on saatu vuonna 2020 useita maagisen 2 kg ahvenia. Lue lisää jättiahvenista ja poimi talteen kalastusopas Henri Helmisen spotti- ja välinevinkit.

Lue lisää

Kalastuskorttialueet

Lue lisää

Kuhan- ja siiankalastus

Lue lisää

Hauen- ja ahvenenkalastus

Ahvenanmaan kalastusvedet rantoineen, saarineen, niemineen, kareineen ja kaislikkoineen ovat kuin luodut hauenkalastukseen.

Lue lisää

Kalastuskortit netistä

Nyt voit ostaa kalastuslupia Ahvenanmaan kalavesille nettikaupasta. Kartasta löytyy tietoa kalastusalueista, luparajoituksista ja kalastuslupien myyntipaikoista sekä linkki kalakortti.com nettikauppaan.

Lue lisää

Lohiuistelu

Jos olet kiinnostunut lohen vetouistelusta, mikään ei tunnu suuremmalta tai mahtavammalta kuin vetouistelu Ahvenanmerellä. Jännitys tiivistyy minuutti minuutilta ja kun hopeanhohtoinen kala viimeinkin nappaa, seikkailu on täydessä vauhdissa. Ilolla ja ylpeydellä ei ole rajoja, kun lohi saadaan veneen kannelle pitkän, villin ja vauhdikkaan kamppailun päätteeksi.

Lue lisää

Taimenenkalastus

Taimen on kalamaailman Rolls Royce! Se on askeleen takana lohesta ja on todellinen taistelija – ei ole ihme, että sitä kutsutaankin hopeatorpedoksi.

Lue lisää